Sote-uudistus etenee edelleen poukkoillen. Keväällä maakunta
sai rahoituspäätöksen valinnanvapauspilottiin, käytännössä kehittämään ja
testaamaan asiakassetelin käyttöönottoa. Mukana on Etelä-Pohjanmaa, pois lukien
Kuusiokunnat, sillä siellä palvelut tuotetaan yrityspohjaisesti. Yrityksen
kokeilun tukeminen vääristäisi kilpailua.
Etelä-Pohjanmaan valinnanvapauspilotti odottaa lainsäädäntöä.
Heti kun eduskunta hyväksyy lain, startataan pilotti. Pilotoitavia palveluja
ovat ensimmäisessä vaiheessa kotipalvelu, kotihoito, kotisairaanhoito,
asumispalvelun ja lääkinnälliseen kuntoutukseen liittyvät palvelut. Yritysten
kannattaa olla kuulolla! Vaikka asian eteneminen on taas toistaiseksi jäissä,
niin mitä todennäköisimmin lakien tullessa voimaan alkaa asian eteenpäin
vieminen vauhdilla.
Jotta yritys pääsee asiakassetelipilottiin mukaan, tulee sen
olla hyväksytty asiakassetelin palvelutuottajaksi pilottialueella. Lisäksi
palveluntuottajan on oltava Kanta-palveluiden käyttäjä. Palveluntuottaja voi
tuottaa palvelut itse tai hankkia niitä alihankintana. Myös alihankkijoiden on
huolehdittava rekisteröintivelvoitteiden täyttymisestä. Tällaiset asiat voi
selvitellä jo valmiiksi.
Vaikka sote-alan toimintaympäristö onkin suurten muutosten
alla, voi tulevaisuutta silti hieman ennakoida. Ennakointiin on omat menetelmät
ja välineet. Niihin pääsee opastettuna tutustumaan 12.9.2018 klo 14-17
Seinäjoella Frami F:ssä järjestettävässä työpajassa. Työpajaa vetää yrittäjyyden
yliopettaja Kirsti Sorama, joka on toteuttanut ennakointeja useille eri
aloille. Ilmoittautumiset työpajaan: salla.kettunen@seamk.fi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti